AREVA Resources Finland Oy on jättänyt 1.9.2008 työ- ja elinkeinoministeriölle kaivoslain mukaisen valtaushakemuksen. Valtauskirjan perusteella saa yksinoikeuden geologisten tutkimusten tekemiseksi. Yhtiö hakee tutkimuslupaa viideksi vuodeksi.
Ranuan ja Rovaniemen rajalla oleva Asentolamminojan alue on geologialtaan ja uraanimalmin löytymisen kannalta kiinnostava. Kesällä 2007 AREVA:n tutkijat löysivät alueelta uraania sisältäviä lohkareikkoja. Kuluneen kesän aikana tutkimuksilla on etsitty lohkareikkojen rajoja ja paikannettu kalliosta uraania. Geologisten ja geofysikaalisten tutkimusten perusteella Asentolamminojan alue on otollinen malmien muodostumiselle.
”Sen selvittäminen, onko alueella taloudellisesti hyödynnettäväksi kelpaavia malmeja, on tutkimustyömme tavoite seuraavien vuosien ajan”, toteaa AREVA:n toimitusjohtaja Osmo Kaipainen.
AREVA jatkaa tutkimusalueella havaintojen ja mittausten tekemistä ja näytteiden ottamista. Yhtiön tavoitteena on saada yhä tarkempi kuva alueen malmigeologisista piirteistä ja tarkentaa käsitystään siitä, missä hyödynnettäväksi kelpaavat esiintymät saattavat olla. Syväkairauksilla todennetaan ensin alueen geologisia piirteitä ja sen jälkeen pyritään paikallistamaan malmi. Syväkairaukset alkavat, kun valtaus on saanut lainvoiman.
Hakemuksessaan yhtiö luopuu kaivoslain 12 §:ssä mainituista oikeuksista koelouhintaan, koerikastukseen ja kuivattamiseen. Yhtiö luopuu saman pykälän mukaisesta oikeudesta käyttää valtausalueen ulkopuolella maata teitä sekä voima-, vesi- ja muita johtoja varten.
Tutkimuksia varten haettu valtausalue on pinta-alaltaan 108 neliökilometriä, josta Ranuan kunnan alueella on 94 neliökilometriä ja Rovaniemen kaupungin alueella 14 neliökilometriä. Alueen suurin maanomistaja on Suomen valtio. AREVA on tähän mennessä käyttänyt Ranuan Rovaniemen alueen tutkimiseen noin 150 henkilötyöpäivää.
Lisätietoja:
Osmo Kaipainen, toimitusjohtaja
AREVA Resources Finland Oy
050 542 3093