Hae
31.12.2008

RIUTAN TUTKIMUSALUE TARKENTUU

AREVA keskittää geologisia tutkimuksiaan Enon ja Kontiolahden rajalla sijaitsevalla Riutan tutkimusalueella. Yhtiön vuosina 2007 ja 2008 tekemien geologisten ja geofysikaalisten tutkimusten perusteella on ilmeistä, että tutkimusalueen lounaisosassa ei ole taloudellisesti hyödynnettävää uraanimalmiesiintymää. Tästä syystä yhtiö on ilmoittanut työ- ja elinkeinoministeriölle luopuvansa valtauksista Kontiolahti 3, 4, 5, 6, 7 ja 8, joiden yhteispinta-ala on noin 5,3 neliökilometriä. Yhtiö on toimittaa vuoden kuluessa ministeriölle seikkaperäisen selostuksen näillä valtausalueilla suoritetuista tutkimustöistä ja niiden tuloksista asianmukaisine karttaliitteineen.

AREVA kohdentaa jatkossa tutkimuksensa jäljelle jääville valtausalueille, joilla taloudellisesti hyödynnettävän uraanimalmin esiintymisen todennäköisyys on merkittävä. Näillä alueilla havaittujen kallioperän ominaisuuksien perusteella voidaan perustellusti olettaa, että alueelle on voinut syntyä taloudellisesti hyödynnettävä uraaniesiintymä tai esiintymiä. Mahdolliset esiintymät voidaan jäljittää yksityiskohtaisilla geologisilla ja geofysikaalisilla tutkimuksilla sekä kivinäytekairauksilla. Havainnointia vaikeuttavat paksut, paikoin jopa yli 40 metriä paksut maapeitteet, joiden alta geologista tietoa saadaan vain syväkairauksilla.

AREVA haki syksyllä 2005 Riutan tutkimusalueelle kahdeksantoista valtausta nimiltään Eno 1 – 10 ja Kontiolahti 1 – 8. Näiden valtausalueiden yhteispinta-ala oli noin 16 neliökilometriä. Yhtiölle myönnetyt valtauskirjat tulivat helmikuussa 2008 lainvoimaisiksi alueen eteläosassa sijaitsevia valtauksia Eno 7 ja Eno 9 lukuun ottamatta. Yhtiön tavoitteena on selvittää, onko alueella uraania niin paljon ja siinä muodossa, että se voisi olla taloudellisesti hyödynnettävissä.

Lisätietoja:

Osmo Kaipainen

toimitusjohtaja

puh. 050 542 3093

AREVA Resources Finland Oy